|
Ajankohtaista
Veikko Huovinen -muistot talteen.
Veikko Huovinen seura ry, Kainuun Sanomat ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS keräävät talteen muistitietoa ja kertomuksia Veikko Huovisesta, hänen tuotantonsa herättämiä elämyksiä ja ajatuksia, Veikko Huoviseen liittyviä valokuvia ja kirjeitä sekä muita arkistoaineistoja. Aineistot tallennetaan SKS:n kirjallisuusarkistoon, jossa ne ovat mm. tutkijoiden käytettävissä. Aineiston keruu 1.4.–31.12.2010 Lisätietoa
Lukupiirit keväällä 2010
Veikko Huovisen muistotilaisuudessa Sotkamossa oli esillä muistoalbumi, jota nyt kierrätetään lukpiireissä. Siihen voi jättää osanottonsa kirjailijan kuoleman takia. Lopulta albumi luovutetaan Huovisen omaisille.
Terveiset Helsingin lukupiiristä joka käynnistyi ma 11.1. Meitä oli paikalla 9 henkilöä innostuneita Huovisen lukijoita/faneja. Sovimme kaksi seuraavaa lukupiirin iltaa: *To 18.2 klo 18-20* Aiheena keskustelua elokuvasta Havukka-ahon ajattelija. Jokainen voi käydä katsomassa sen ennen seuraavaa kokoontumista. *Ma 22.3 klo 18-20* Aiheeksi olemme kaavailleet alustusta Huovisen tuotannosta. *Paikkana on Itäkeskuksen kirjaston* kokoontumistila. Se todettiin hyväksi paikaksi. Os. Kulttuurikeskus Stoa Turunlinnantie 1 Helsinki * Mauri Venemies Helsinki
Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri kokoontuu kerran kuussa keskiviikkoisin päkirjaston Elias-salissa klo 18. 20.1. Rauhanpiippu 24.2. Hamsterit Siintävät vuoret 24.3. Konstan Pylkkerö Kylän koirat 21.4. Kuikka Talvituristi 19.5. Lemmikkieläin Lyhyet erikoiset Lukupiiri on kaikille avoin ja maksuton. Mukaan voi tulla milloin vain. Tervetuloa!
Kuhmon lukupiiri kevät 2010 Lukupiiri kokoontuu Kuhmon kirjastossa klo 17.30 kuukauden ensimmäinen maanantai.Lukupiiri on kaikille avoin ja siihen voi osallistua milloin vain.Kevään lukupiirin ohjelma: 11.1. Lampaansyöjät: suomalainen reippailutarina (1970) 1.2. Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta (1971) 1.3. Rasvamaksa (1973) 12.4. Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita (1975) 3.5. Humusavotta: kirjailijan päiväkirja 1974-75 (1976) Lisätietoja: Taina Hyvönen, puh. 08-61555380, taina.hyvonen@kuhmo.fi
Paltamon ja Ristijärven yhteinen lukupiiri suunnitteilla
Sotkamon lukupiiri kokoontuu joka kuukauden 3. torstaina Sotkamon kirjaston lehtisalissa alkaen klo 19. Päivämäärät ovat 18.2., 18.3., 15.4. ja 20.5. Helmikuussa käsitellään kirjaa Matikanopettaja
Tampereen lukupiiri 22.3. Huovisen päiväkirjat eli Humusavotta ja Viime talvi. Lukuisin terveisin, Tampereen Huovis-henkisen lukupiirin puolesta Pekka Kuisma
Vuosikokous 2009
Veikko Huovinen -seuran vuosikokous pidettiin 14.3.2009. Lukijapuheenvuoron vuosikokouksessa esitti Salla Brunou aiheesta: "Muutakin kuin humoristi. Vakavia ihmiskohtaloita Veikko Huovisen tuotannossa, lähitarkastelussa Koirankynnen leikkaaja ja Kasinomies Tom".
Johtokunta 2009
Toimintakertomus 2008
Toimintasuunnitelma 2009
|