Saima Harmajan elämä

Johdanto

Runoilija Saima Harmaja (1913-1937) eli lyhyen mutta hehkuvan elämän, jonka aikana hän kirjoitti rakastetuinta ja luetuinta suomalaista lyriikkaa. Saima eli suomalaisen runouden kulta-aikana, mutta vain harvat aikalaisrunoilijat ovat vaikuttaneet lukijoihinsa yhtä henkilökohtaisella, läheisellä ja pysyvällä tavalla.

Saima Harmaja syntyi todelliseksi runotytöksi, joka kirjoitti runoja ja proosaa heti kirjoittamaan opittuaan. Ainoa tauko oli 10-12 -vuotiaana, jolloin Saima oli omien sanojensa mukaan "terveimmillään eikä välittänyt muusta kuin ulkoleikeistä". 15-vuotiaana Saima liittyi Nuoren Voiman Liittoon, joka oli antanut hänen runoistaan rohkaisevaa palautetta jo pari vuotta aikaisemmin.

Murrosikää leimasi runoilijaidentiteetin etsintä ja myös väliin "maailmantuska". Suurin tuska liittyi kuitenkin keuhkotautiin, joka antoi ensi oireitaan 1929. Sairasvuode ja parantolajaksot toistuivat Saima Harmajan elämässä tästä eteenpäin.

Saima Harmajan elämän onnellisin aika liittyy vuoteen 1932, jolloin tuore ylioppilas koki monta täyttymystä. Ensimmäinen runokokoelma "Huhtikuu" julkaistiin ja sai kiittävät arvostelut varsinkin nuorelta sukupolvelta. Palava runoilijan kutsumus sai vihdoin julkisen hyväksynnän! Samaan aikaan rakkaus astui Saiman elämään. Saima oli syvästi onnellinen ja unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta sulhasensa kanssa.

Rikkumaton onnen kausi ei kestänyt kauaa. Sulhanen etääntyi yhteisistä tulevaisuuden toiveista. Suhde eli kituliaasti runoilijan kuolemaan asti. Keuhkotauti keskeytti kirjallisuudenhistorian yliopisto-opinnot. Sairaudessa oli kuitenkin parempia vaiheita ja Saima pystyi mm. matkustamaan Italiaan ja viettämään syyslukukauden 1933 Tarton yliopistossa.

Rakkaan Outi-sisaren kuolema synnytyksen yhteydessä vuonna 1936 oli musertava isku Saiman elämänhalulle. Hänen viimeisen elinvuotensa suurimmaksi ilonlähteeksi jäi Outin tyttövauva, äitinsä mukaan nimetty. Runoilija Saima Harmaja kuoli 23-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1937.

Lyhyen elämänsä aikana Saima Harmaja oli uskomattoman tuottelias - luomisen hehku oli pakahduttava! Saima ehti tuottaa neljä runokokoelmaa: "Huhtikuu" (1932), "Sateen jälkeen" (1935), "Hunnutettu" (1936) sekä postuumisti julkaistu "Kaukainen maa" (1937).

Runojen teemat liittyvät suoraan Saima Harmajan henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan: aiheina ovat nuoren elämän vimma, hengelliset aiheet, luonnon ihmeellisyys, rakastuminen, epätoivo ja toivo sairauden edessä sekä kuoleman mysteeri. Monissa runoissa kuvastuu Saiman rakas kesämaisema Lohjan Jalassaaressa. Siellä sijaitsi perheen kesähuvila "Heimo".