Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Kirjailijanimikkoseurat - De Litterära Sällskapen i Finland ry
Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. ry

Perustettu 1978

Kotipaikka Helsinki

Jäsenmäärä 60 (2 korillista plus mäyräkoira Ilmari)

Päivitetty 01.09.2010

http://www.khpv.org/

30 KOHTUULLISUUDEN VUOTTA

“Jo pikkupoikana olin innokas tietokilpailujen seuraaja. Kerran luin kotona ollutta alan kirjaa ja silmiini osui kysymys, jossa etsittiin vastausta silloin käsittämättömälle kirjainyhdistelmälle K.H.P.V.. Vastaus jäi pyörimään alitajuntaani yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi pulpahtaen sitten esiin eräänä kesäisenä lauantai-iltana vuonna 1978. Olin viipynyt Pub Angleterressa jälleen kerran valomerkkiin saakka ja lähtenyt sieltä kohti linja-autoasemaa. Aikani kuluksi pysähdyin tiirailemaan Kampin torin varrella olevan antikvariaatin ikkunaa, ja sieltä nuo kirjaimet suorastaan räjähtivät silmilleni. Ikkunaan oli asetettu Ilmari Kiannon kirjoittama K.H.P.V.-kirja. Menin heti maanantaiaamuna antikvariaattiin ja ostin kirjan 50 markalla. Luin riemastuttavan kirjan vielä samana iltana ja päätin siltä istumalta perustaa K.H.P.V.:n”

Näin kuvailee K.H.P.V.:n syntyjä syviä Veljeskunnan perustaja, Bacchus Primus Inter Pares Timo Pakkanen, joka kutsui 12 hengenheimolaistaan 6.12.1978 Angleterreen perustamaan herrasmiesten iltaseuraa. Perustajajäsenet olivat Timo Pakkasen lisäksi Harri Bogomoloff, Markku Helismaa, Geoffrey Hirst-Gee, Alpo Holopainen, Ahti Kaarna, Kalevi Karusuo, Pentti Kauranen, Tapio Näkyvä, Seppo Pasanen, Matti Salojärvi, Erkki Seppänen ja Esa Silvennoinen. Vuosien saatossa Veljeskunnan jäsenmäärä on kasvanut, ja perustajajäsenistä ovat mukana vielä Veljekset Karusuo, Kauranen, Pakkanen ja Pasanen. Nykyisin Veljeskunnan maksimijäsenmäärä on 2 korillista + mäyräkoira Ilmari.

Veljeskuntamme kaksimiehisen joukkueen menestyminen Kolmosvisan finaalissa 80-luvun lopulla johti siihen, että Tampereelle perustettiin alaisuudessamme toimiva ensimmäinen maakunnallinen Veljeskunta, K.H.P.V.Tampere. Vuotta myöhemmin lähinnä salolaiset ja turkulaiset aatteen ystävät perustivat K.H.P.V.Salon, ja näiden kahden lisäksi maakunnassa toimii kolme muuta Veljeskuntaa Hämeenlinnassa, Kokkolassa ja Lappeenrannassa.

Vuonna 1986 Veljeskunta rekisteröityi viralliseksi yhdistykseksi, ja kiitos sekä Kianto-suvun että K.H.P.V.-kirjan kustantaneen Otavan, nimeksi muotoutui Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. ry. Samalla valitsimme Manalassa majailevan ikiaikaisen kunniajäsenemme Ilmari Iki-Kiannon lisäksi ensimmäiseksi maanpäälliseksi kunniajäseneksemme sittemmin isänsä seuraan liittyneen, A-sarjan seitsemännen eli Jormo Gabriel Sotavalta Kiannon.

Varsin lähellä kunniajäsenyyttä ovat myös vuodesta 1993 lähtien nimitetyt K.H.P.V.:n Ottopojat, ja niin ikään sekä Suurlähettiläämme että Kunniakonsulimme nauttivat täysivaltaisia Veljeksiä kohtuullisen lievästi suurempaa arvonantoa. Koska K.H.P.V. ei millään muotoa kaihda julkisuutta, vaan sääntöjensä mukaisesti päinvastoin pyrkii hyvänsuopaisella toiminnallaan levittämään kohtuullisuuden aatetta paitsi kotimaassaan, myös maamme rajojen ulkopuolella, uskomme sekä vuosittaisten Ottopoika-nimitystemme että Suurlähettiläs- ja Kunniakonsuli –hierarkiamme tulevina vuosina kattavan koko nykyaikaisen sivilisaation.

OTTOPOJAT

Toimittaja, ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivanen K.H.P.V.:n Ottopoika 2010

 

Suomen vanhimpiin alkoholikulttuurin alalla toimiviin järjestöihin kuuluva Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta on nimittänyt vuoden 2010 Ottopojaksi ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen.

 

Ensin kuusi vuotta BBC:n World Servicen toimittajana ja sitten yli kolme vuosikymmentä Yleisradiossa pääosin ulkomaankirjeenvaihtajana sekä Lontoossa että Pariisissa työskennellyt Erkki Toivanen, jota voisi kutsua myös suomalaisen kulttuurin sinivalkoiseksi ääneksi, liikkuu erilaisissa kulttuuriympäristöissä kuin kotonaan Lontoossa, missä hän on asunut jo liki viisikymmentä vuotta.

 

Vuosikymmenet ulkomailla ovat koulineet Ottopoika Toivasesta kulttuurin monipuolisen nautiskelijan, joka herkistyy hienostuneen tyylikkäästi ja hillitysti myös makuhermoja hivelevistä alkoholipitoisista juomista.

 

 

K.H.P.V.:n Ottopojat 1993-2010

Vuonna 1978 perustettu, kohtuullisten juomatapojen vaalijana tunnettu K.H.P.V. on vuodesta 1993 lähtien nimittänyt jo kahdeksantoista Ottopoikaa:

 

1993 Toimittaja Aarno Laitinen                                  2002 Pääministeri Paavo Lipponen

1994 Pääjohtaja Pekka Vennamo                              2003 Kamarilaulaja Matti Salminen

1995 Pääjohtaja Ilkka Suominen                               2004 Kirjailija Lasse Lehtinen

1996 Sanataiteilija Vexi Salmi                                   2005 Näyttelijä Esko Salminen

1997 Kirjailija Juhani Mäkelä                                     2006 Toimittaja Arto Nyberg

1998 Maisteri Kalevi Sorsa                                        2007 Pastori Mitro Repo

1999 Valtioneuvos Harri Holkeri                                2008 Kirjailija Jörn Donner

2000 Hallituksen puheenjohtaja Yrjö Laakkonen         2009 Yrittäjä Harry Harkimo

2001 Vuorineuvos Tauno Matomäki                           2010 Toimittaja Erkki Toivanen

 

Nimityksensä tunnuksena Ottopoika Erkki Toivanen saa edeltäjiensä tavoin vastaanottaa kuvanveistäjä, K.H.P.V.-Veljes, Bacchus Primus Professor Kimmo Pyykön muotoileman pronssisen Ottopoika-patsaan.

 

 

 

 Ilmari Kiannon perinneyhdistys, Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta K.H.P.V. Hämeenlinna valitsi vuoden 2009 Otto-pojaksi Radio Hämeen päätoimittaja Pertti Lampisen.

Puheenjohtaja Bacchus Primus Inter Pares Antti Korpimaa totesi Pertti Lampisen olevan hutikkaa aiheuttavien aineiden kohtuullinen käyttäjä, Bacchuksen nöyrä palvelija sekä nautintojen mestari, joka ei lasiin sylje, mutta ei myöskään hutikassa pöydän alle karkaa.

Pertti Lampinen on yhdestoista Otto-poika Hämeenlinnassa. Vuonna 2008 vastaavan kunnian sai taiteilija Juha Meuronen.

************************************

Kohtuuden malja
sävel: Montgomeryn veljekset
sanat: Ari Talkamo, Bacchus Magisterum Globus Plexus

Kai tunnette Veljekset Koo-Hoo-Pee-Veen
he kohtuuden maljan aina juo nauttien
on aate heille pyhä
siks' voimissansa yhä
on Veljeskunta jälkeen vuosikymmenien

Tuo hutikka on Veljeksille Koo-Hoo-Pee-Veen
niin tärkeä ja myöskin hyvin riemullinen
ei maljana oo potta
vain lasi se on totta
ja seuransakin aina yhtä kohtuullinen

Toimittaja, ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivanen K.H.P.V.:n Ottopoika 2010

 

Suomen vanhimpiin alkoholikulttuurin alalla toimiviin järjestöihin kuuluva Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta on nimittänyt vuoden 2010 Ottopojaksi ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen.

 

Ensin kuusi vuotta BBC:n World Servicen toimittajana ja sitten yli kolme vuosikymmentä Yleisradiossa pääosin ulkomaankirjeenvaihtajana sekä Lontoossa että Pariisissa työskennellyt Erkki Toivanen, jota voisi kutsua myös suomalaisen kulttuurin sinivalkoiseksi ääneksi, liikkuu erilaisissa kulttuuriympäristöissä kuin kotonaan Lontoossa, missä hän on asunut jo liki viisikymmentä vuotta.

 

Vuosikymmenet ulkomailla ovat koulineet Ottopoika Toivasesta kulttuurin monipuolisen nautiskelijan, joka herkistyy hienostuneen tyylikkäästi ja hillitysti myös makuhermoja hivelevistä alkoholipitoisista juomista.

 

 

K.H.P.V.:n Ottopojat 1993-2010

Vuonna 1978 perustettu, kohtuullisten juomatapojen vaalijana tunnettu K.H.P.V. on vuodesta 1993 lähtien nimittänyt jo kahdeksantoista Ottopoikaa:

1993 Toimittaja Aarno Laitinen                                  2002 Pääministeri Paavo Lipponen

1994 Pääjohtaja Pekka Vennamo                             2003 Kamarilaulaja Matti Salminen

1995 Pääjohtaja Ilkka Suominen                               2004 Kirjailija Lasse Lehtinen

1996 Sanataiteilija Vexi Salmi                                   2005 Näyttelijä Esko Salminen

1997 Kirjailija Juhani Mäkelä                                     2006 Toimittaja Arto Nyberg

1998 Maisteri Kalevi Sorsa                                        2007 Pastori Mitro Repo

1999 Valtioneuvos Harri Holkeri                                2008 Kirjailija Jörn Donner

2000 Hallituksen puheenjohtaja Yrjö Laakkonen      2009 Yrittäjä Harry Harkimo

2001 Vuorineuvos Tauno Matomäki                          2010 Toimittaja Erkki Toivanen

 

Nimityksensä tunnuksena Ottopoika Erkki Toivanen saa edeltäjiensä tavoin vastaanottaa kuvanveistäjä, K.H.P.V.-Veljes, Bacchus Primus Professor Kimmo Pyykön muotoileman pronssisen Ottopoika-patsaan.

 

 

Ilmari Kiannon haudasta riita

Ilmari Kiannon hauta Suomussalmen Niettusaarella jaetaan hänen poikansa riitelevien perillisten kesken. Maaoikeuden vahvistama perinnönjako määräsi rajalinjan vedettäväksi haudan poikki.

Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. vastustaa kunniajäsenensä hautapaikan jakamista. Kiannon hauta on seuralle yhtä pyhä asia kuin Kiannon K.H.P.V. -kirja, joka on Veljeskunnan pyhä kirja.

© 2009 Suomen Kirjailijanimikkoseurat - De Litterära Sällskapen i Finland ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut