KERRONKO KISSASTA
Eeva-Liisa Manner
Kerronko kissasta - hän on Hiipijä kuutamolla.
On takkinsa nukkainen ja tiikerinjuovikas.
Hän nukkuu päivät, yöt kaiket kulkee,
nukkuu ja luuraa ja kulkee, kas katolle mennä julkee,
päivisin mietteliäs ja öisin toimekas,
toki taitava kissa, Kiipijä Kuutamolla.
Ja kun päivä on päättänyt melunsa ja pakannut lelunsa
ja muut ovat sängyssä jo ja vetävät hirsiä,
ei Kissan päivä ole vielä alkanutkaan.
Hän hiipii ullakolle, käy vaanimaan mutkaan
- paha kyllä hän pitää hiirijahdista -
ja sitten hän opettaa hiiriä musisoimaan
ja neulalla neulomaan ja tatuoimaan:
Nyt veisataan virsiä! Eikä pudota tahdista!
Tai: Nyt pannaan pillit pussiin ja viulut soimaan.
Kerronpa kissasta - hän on Kiipijä Kuutamolla -
rakastaa päivän läikkää ja kuutamon salaisuutta,
jolloin kaikki on kummallista ja uutta,
istuu matolla tai hatulla tai uunin pellillä,
elää lihavaliolla, ei sillillä eikä vellillä,
ja hiiristä näkee unta ja himossaan huokaa.
Ja kun päivä on päättänyt melunsa ja sullonut lelunsa,
kissa alkaa vasta ja teroittaa viisi aistia.
Huomenta hiiret, on aika maistaa jo paistia.
No tulehan hiiri, tai edes vihellä!
Tänä yönä kokeilenkin uutta hauskaa ruokaa.
Joka päivä en viitsi paistaa grillillä,
nyt haluan hiiripiirasta, hiirivuokaa
ja hienoa hiirenhäntäkeittoa.
Mutta mitään en saa, jos en hiirtä ensin peittoa.
Olen kertonut kissasta, hän on Hiipijä kuutamolla.
Hän on syönyt hiiriherkkunsa tai vain nähnyt unta
siitä miten tanssi ja soitti koko hiirivaltakunta.
Nyt makaa hän ikkunalaudalla, siinä on lokoisa olla.
Hän miettii ja kehrää rukillaan angoralankaa. Jos se joskus valmistuu, se kirjanmerkiksi pankaa. |
